Alta Alellan vinkkuja on pyörinyt jo muutamaan otteeseen blogissa, mutta ei se mistä talo oikeasti tunnetaan, cavat, on jäänyt täysin huomioimatta. Todennäköisesti huono saatavuus ja omien pullojen puute on ollut pääasiallisena syynä. Nyt kuitenkin Alkon uutuuksiin listautui talon naturaali cava, joka lähti heti testiin. Jatka lukemista ”2014 Alta Alella Bruant Cava Brut Nature”
Muutaman vuoden takaiselta Alta Alellan visiitiltä oli siskon avokille jäänyt kaappiin pölyttymään yksi tuliaisvinkku, mikä päätettiin korkata T-luupihvien seuraksi. Jos talo ei ole ennestään tuttu, kannatta lukaista vanhempi postaus talosta. Niille jotka eivät jaksa lukaista vanhempaa postausta kerrottakoon, että kyseessä on aivan Barcelonan läheisyydessä, noin 2 km Välimerestä oleva luomu/nautraali 17 ha tila, joka tuottaa viinejä aina kuohuvasta makeisiin. Jatka lukemista ”2011 Alta Alella Orbus”
Kesän alun Espanjan reissun kohokohta ei ollut aikaisemmin mainittu Alta Alella vaan Gironan ja koko Katalonian ylpeyden aihe – el Celler de Can Roca! Kun kesän reissukohde oli varmistunut vuoden vaihteessa, varasin saman tien pöydän seurueellemme sillä hetkellä maailman toiseksi parhaasta ravintolasta. Tanskalainen Noma oli hallinnut kaksi vuotta peräkkäin ykköspaikkaa, kunnes (mahdollisesti) huhtikuinen vatsatautiepisodi tiputti sen kakkoseksi ja Rocan veljesten ravintola nousi ensimmäistä kertaa ykkössijalle. Reilu vuoden takainen Noma-visiitti on vielä edelleen hyvin mielessä, joten on melkoinen tuuri päästä jo toistamiseen kokemaan, mitä maailman parhaalla ravintolalla on tarjota.
Ravintola ei ole mikään uusi ilmestys maailman parhaiden ravintoloiden listalla. Se on keikkunut jo Top 50:ssä kahdeksan vuotta, joista 2011 ja 2012 se oli kakkosena heti Noman jälkeen. Perheomisteinen Can Roca on tarjoillut katalonialaista ja modernia espanjalaista ruokaa jo vuodesta 1986. Taustalla häärivät kolme veljestä, joista vanhin Joan on keittiömestari, Joseph toimii sommelierina ja nuorin Jordi vastaa puolestaan jälkiruuista.
Tunnelma saapuessamme oli erittäin rauhallinen ja hillitty. Istuimme pöydässä kuin olisimme ensimmäistä kertaa ravintolassa ja ihmettelisimme mitä seuraavaksi tapahtuu. Pöydät olivat katettu hyvin yksinkertaisesti; kolme kiveä keskellä pöytää. Tunnelma lämpeni, kun pöydät alkoivat täyttyä ja hälinä kasvoi pikku hiljaa.
El Cellar de Can Rocan yksi erikoispiirre on lähes äänettömät ja huomaamattomat tarjoilijat. Hovimestarin kertoessa meille illan kuvioista, oli pöytään ilmestynyt kaikille lasilliset cavaa. Spektaakkeli alkoi.
Ennen kuin päästiin virallisen klassikkomenun kimppuun, keittiöstä kannettiin toinen toistaan upeampia kulinaarinisia taidonnäytteitä. Pöytään asetettiin paperinen maapallo..
.. josta paljastui viisi pientä suupalaa edustaen eri maiden keittiöitä; Japani, Peru, Meksiko, Marokko ja Kiina.
Maapalloa seurasi oliivipuu-bonsai, josta jokainen sai poimia karamellisoitua oliiveja. Uskomaton yhdistelmä makeaa, suolaista ja rapeaa – oliivit olivat nimittäin täytetty anjoviksilla.
Kolmantena amusena oli rapeaa rapua; taskuravuista, katkaravuista ja merilevästä valmistettu lastu. Rapea sipsi suli suuhun, jättäen merellisen ja suolasen maun.
Tätä seurasi herkkusienimunakas, muttei siinä normaalissa muodossaan vaan lusikan päällä. ”Munakas” poksahti suuhun ja kermainen ja täyteläinen maku oli juuri sitä mitä sen odottikin olevan.
Valkoinen tryffelibriossi oli omia ehdottomia suosikkeja. Ei pelkästään se pehmeä taivaallinen koostumus vaan myös briossin sisällä ollut tryffelikreemi räjäytti tajunnan.
Vaikea uskoa, että emme olleet vielä edes päässeet itse menun kimppuun.
Ensimmäinen ruokalaji yhdisteli taidokkaasti taas makeaa ja suolaista. Talon klassikko – omena timbaali, hanhen maksaa ja vaniljakreemiä. Ensimmäinen suullinen veti jokaisen ruokailija hiljaiseksi. Muutama taisi liikuttuakin hieman. Täydellinen makujen harmonia. Ei ihme, että annos kuuluu talon klassikoiden joukkoon.
Viiniksi oli valittu Bodegas Bentomiz’n Ariyana Seco 2011. Kuiva, raikas ja aromikas Moscatel de Alejandria Malgasta.
Ankan maksaa seurasi kolmen merellisen annoksen suora: ensimmäisenä tarjoiltiin kalmari parmentier savustetun paprikan ja kalmariliemen kanssa. Kaukana kumisesta kalmarista. Kevyttä ja helppoa pureskeltavaa, erittäin intensiivinen.
Magnumista kaadettii laseihin Bodegas Valdesil Valdeorras Pedrouzos 2007. Godellosta valmistettu kuiva valkoinen Galiciasta, joka toimii täydellisesti merenelävien kanssa. Elegantti, runsas, jossa mukana sitrusta, päärynää ja kukkaisuutta.
Seuraavan ruokalaji olikin klassikko: merianturaa oliiviöljyssä vihreän oliivin, pinjansiemenen, appelsiinin, bergamotin ja fenkolin kanssa. Täydellisesti grillattu kala sai uusia ulottuvuuksia siirtyessä yhdestä mausta toiseen. Espanjalaisia makuja parhaimmillaan.
Kaveriksi tarjoiltiin lähialueen Penedesistä tulevan Can Ràfols dels Caus El Rocallís. Valmistettu Incrocio Manzoni -lajikkeesta, joka on italialainen Pinot Blancin ja Rieslingin risteytys. Hunajaan taittuva väri, intensiivinen omenainen tuoksu, hapokas ja hieman kitkerä jälkimaku. Erinomainen balanssi.
Viimeinen meriteemainen ruokalaji oli keltajuovamulloa, kalalientä, peruna gnocchia, appelsiinia, kirveliä ja sahramia. Kevyt kala sai seurakseen erittäin voimakkaan soosin, johon oli käytetty kalan ruotoja. Mieleen tuli edellisenä kesänä Marseillessa nautittu bouillabbaisse.
Keltajuovamullon seuraksi tarjoiltiin illan mielenkiintoisin tapaus. Punaviini Ibizalta. En ollut tiennytkään, että saarella valmistetaan viiniä, mutta tämä Monastrel-lajikeviini toimi erinomaisesti kalan kanssa. Vaikka ruokana oli vaaleaa kalaa niin sen voimakas kastike pärjäsi hyvin punaviinin rinnalla. Pehmeä, täyteläinen ja tasapainoinen paketti.
Vihdoin lihaa! Iberian juottopossua, melonia, appelsiinia ja punajuurta. Pitkään sous videssä haudutettua possua, kunnes ennen tarjoilua laitettu erittäin kuumaan uuniin nahan rapeuttamiseksi. Melonista ja punajuuresta tehdyt raikkaat lisukkeet leikkasivat taivaallisen possun rasvaisuutta. Anthony Bourdain varmaan tappaisi tämän vuoksi.
Possun kaveriksi oli valikoitunut punainen hieman Gironan pohjoispuolelta tuleva Terra Remotan Camino 2010. Viini on sekoite Syrahia, Grenachea, Cabernet Sauvignonia ja Tempranilloa. Silkkiset tanniinit, hillomaista punaista hedelmää, tammea ja raikas hapokkuus. Kuin sekoitus Burgundia ja modernia Riojaa – samaa mitä talokin edustaa; ranskalaiset omistajat Espanjan maaperällä.
Rasvaisen possun jälkeen kaipasi jotain freesiä ja sitähän Can Roca tarjoili, ensimmäisenä jälkkärinä oli sitruunapilvi. Sitruunaa oli käytetty kompottiin, sokerileivokseen ja granitaan, jonka lisäksi mukana oli bergamontkreemiä ja madeleine-jäätelöä. Paras jälkiruoka mitä olin suuhuni laittanut.
Vielä, kun kyytipojaksi kaadettiin erittäin hapokas ja sopivan makea Weingut Emrich-Schonleberin Monzinger Halenberg Riesling Spätlese niin täydellisempää jälkiruokaa ei olisi voinut kuvitella. Hillomainen sitruksinen Rieslingin aromi raikkaalla hapokkuudella sointui täydellisesti luoden sitruunaisia unelmia.
Menun viimeisenä oli huikea maitojälkiruoka: maitokarammelia, lampaanmaitojäätelöä, lampaanmaitoleipäjuustovaahtoa, lampaanmaitojogurttia ja maitopilvi. Harvinaisen hankala kuvailtava komponenttien määrän takia, mutta tämä lukeutuu klassikoihin ja syystäkin.
Maitojälkkärin seuraksi tarjoiltiin kuivatuista Xarrel-lo rypäleistä tehty jälkiruokaviini Sicus Dolç Meliterrani 2010. Taas kerran upea kombo!
Kahveja odotellessa viereen kärrättiin villi-vonkamainen petit four –kärry täynnä täytekeksejä, madeleineja, vaahtokarkkeja, tryffeleitä, suklaaleivoksia, sokeroituja hedelmiä ja macaroneja. Ihan kuin edelliset jälkkärit eivät olisi olleet tyydyttäneet makean nälkää tarpeeksi.
Viineistä vielä pakkoa mainita, että olin erittäin mielissäni kuinka Can Rocassa viinimenu oli suunniteltu. Ensinnäkin kaikki paitsi yksi viini oli espanjalaisia. Jokainen viini oli selvästi erittäin tarkkaan mietitty jokaisen ruuan mukaan ja sopi kuin nyrkki silmään. Toiseksi viineinä ei tarjottu mitään varmoja vaihtoehtoja vaan erikoisia pienten tuottajien viinejä alueilta mistä ei välttämättä olisi luullut tulevan niin erinomaista tavaraa, kuten esimerkiksi Ibizalta.
Upean illallisen kruunasi visiitti ravintolan vaatimattomaan 60 000 pullon kellariin sekä yhteiskuvaan jälkiruokamestari Jordin kanssa. En keksi kyllä mitään mistä voisi El Celler de Can Rocaa moittia. Ruoka oli ehdottomasti parasta mitä olen saanut, viinit paritettu täydellisesti, tunnelma ravintolassa oli upea, palvelu oli sekä nopeaa, että huomaamatonta. Pienimmätkin asiat oli huomioitu viimeisen päälle, kuten vesi ja sen tarjoilu. Jokaiselle tarjottiin kolme eri vaihtoehtoa; lähdevesi, hiilihapotettu tai paikallista Vihcy Catalania. Lasi ei päässyt kertaakaan tyhjentymään, kun hiipivät tarjoilijat kävivät täyttämässä jokaiselle oikeaa laatua lasiin.
Hintaa tälle unohtumattomalle elämykselle tuli alle 200€ per henki, joka on esimerkiksi alle puolet siitä, mitä Nomassa saa maksaa täydestä menusta viineineen. Jos mielii päästä Can Rocaan syömään, on syytä olla ajoissa liikenteessä, koska kesällä kun varasi pöydän kahdelle, sen sai 14 kuukauden päähän.
Kesäkuun alussa suuntana oli Espanjan Costa Brava. Periaatteessa tiedossa oli kinkkua, pintxoseja ja cavaa. Vaikka Alta Alella tuottaa erinomaisia cavoja niin tällä kertaa ne eivät noussut tilavisiitin parrasvaloihin.
Alta Alella on suhteellisen uusi tulija pienen ja tuntemattomamman Alella DO:n (Denominación de Origen) viinialueella. Alella on yksi Espanjan pienimmistä viinialueista ja on vain kolmasosa enää siitä, mitä se oli 1956, kun Alella DO näki päivänvalon. Kohtaloksi on muodostunut sen välitön sijainti Barcelonan pohjoispuolella, minne miljoonakaupungilla on paineita laajentua kaupungin asukasluvun kasvaessa vieden tilaa viiniviljelyltä. Alta Alellan tilan nykyiset omistajat ottivat sen haltuunsa 1991 ja istuttivat köynnöksiä uudelleen sekä restauroivat talon uuteen uskoon. Perinteisen Pansa Blancan lisäksi tarhoille istuttettiin kansainvälisiä lajikkeita kuten Syrahia ja Chardonnayta, mutta myös Mataróa, jota ei sitten phylloxeran ole tavattu alueella vaikka rypäleen nimeä kantava kaupunki sijaitsee aivan alueen ytimessä. Tilan sijainti on erinomainen – se sijaitsee vain 2 kilometrin päässä Välimerestä ja 17 ha tarhoja on sijoiteltu rinteille 150 ja 400 metrin korkeuteen merenpinnasta, jolloin mereltä tuleva tuuli viilentää rypäleitä kuumina kesäpäivinä.
Tilan kuohuvat olivat herkullisia ja etenkin Pansa Blancasta tehty rutikuiva Cava, mihin ei oltu lisätty lainkaan sulfiitteja puhutteli suuresti, mutta tällä kertaa voiton vei Dolç Mataró. Kyseessä on makea 100 % Matarósta tehty punaviini. Rypäleet on jätetty normaalia pidemmäksi aikaa kypsymään köynnöksiin korkeamman sokerimäärän saamiseksi. Rypäleistä on pyritty irrottamaan mahdollisimman paljon väriä maseroimalla viiniä puoli vuotta terästankeissa ja tänä aikana kuorimassaa on paineltu alas muutamia kertoja päivässä uuttamisen parantamiseksi. Vertailuna normaaleille punaviineille maseraatioaika on viikosta kahteen, ehkä kolme, jos tahdotaan oikein tuhtia tavaraa. Puolen vuoden maseraation jälkeen puristettu mehu siirretään ranskaisiin tammitynnyreihin hetkeksi ennen kuin se pullotetaan ilman filtteröintiä.
Ei varmaan tule yllätyksenä, että viini on intensiivinen, valoa läpäisemättömän tumman punainen. Huumava tuoksu saa todella pitkästä aikaan WOW-efektin. Runsas tuoksu tarjoilee tummia marjoja, granaattiomenasiirappia, kukkeita aromeja sekä yrttisyyttä. Todella huumaavaa. Erittäin täyteläinen ja makea viini täyttää sun tummilla marjoilla, lakritsilla ja hennolla minttuisuudella. Pitkän katkeron kirsikkahillomaisen jälkimaun jälkeen iskevät vielä pidemmät pehmeät tanniinit. Todella omaperäinen viini, mutta hyvin uskollinen rypäleelle.
Loppujen lopuksi päässä ei liiku kuin, että olipa harvinaisen hurja tapaus: aluksi sitä luulee, että ollaan vintage port’n kimpussa, mutta lopussa ei tule lainkaan alkoholin poltetta ja samalla tanniinit ja hedelmäisyys nousevat esiin.
Dolç Matarón parhaita kavereita ovat suklaiset jälkiruuat. Tai ainakin näin on yhdessä maailman parhaista ravintoloista nähty; viini on paritettu Fat Duckissa The ’BFG’ (Black Forest Gateau) –annoksen kanssa. Veikkaan, ettei BFG:n valmistus menisi kuin Strömsössä vaikka Heston opastaakin sen teossa, joten tätä lähdetään nauttimaan ihan perus suklaafondantin ja kirsikkahillokkeen kanssa.
The BFG @ Fat Duck © Toni Aikasalo
Rypäleistä viis! 