Hyvä, että viikonlopun rapujuhlista oli selvitty kotiin, kun illaksi oli jo sovittu pienimuotoiset korjaussarjat muutaman vanhemman viinin ja hyvän ruuan parissa. Vaikka sohvalla löhööminen ja pizzan mussuttaminen on myös ihan kelpo tyyli viikonlopusta selviämiseen, ei tämän kertainen dinneri jäänyt lainkaan huonommaksi – päinvastoin!
Ilta korkattiin käyntiin 1990 Champagne Dufour Brut Nature’lla. Kuvasta selvinnee, että kyseessä on rutikuiva Blanc de Blancs ja dégorgement on tehty vasta 20 vuoden pullokypsytyksen jälkeen. Yleisesti Brut Naturet eivät parane ajan saatossa, koska sulavaan kypsymiseen tarvitaan sokeria hiivasakan poiston jälkeen. Mitä pidempään sitä on kypsytetty ennen hiivasakan poistoa, sitä täyteläisempi maku siihen kehittyy. Riippumatta siitä kuinka vanha tai hieno samppanja on kyseessä, niin ilman sokeria sen upeus ja eleganttius jää varjoon eikä pidempiaikainen varastointi ole oikein mahdollista.
Vaikkakin Brut Nature ei ole aivan oma lempityylini niin tällä kertaa joutui nöyrtymään – ehdottomasti yksi parhaista samppanjoista mitä olen koskaan maistanut. Kultaisen samppiksen kuplat olivat pieniä. Tuoksussa oli hyvin hienostuneita kypsän samppanjan aromeita; hiivaa, pähkinäisyyttä, keitettyä omenaa, paahteisuutta ja mineraalisuuta. Kermainen, hento mousse. Samppiksen runsas hedelmäisyys huijasi maistajaa eikä vaikuttanut niin rutikuivalta kuin Brut Naturen pitäisi olla. Kerrassaan herkullinen. En ole pääsyt maistamaan Bollinger R.D. Extra Brut’a, mutta kun niiden keskihinnat pyörivät vajaassa 200 eurossa niin ei tarvisekaan – Dufour oli lähtenyt reilulla 40 eurolla Champagnesta.
Haudutetulle vasikan kyljelle oli valikoitunut klassisen Barolo-tuottajan Renato Rattin 1970 Marcenasco. Renato tunnetuimpiin saavutuksiin kuuluu Barolon aluiden parhaimpien tarhojen kartoittaminen 1960-luvulla. Hän myös oli ahkera Langhen jalojen rypäleiden historian tutkija sekä tuottelias kirjailija. Kun hän ryhtyi tekemään viiniä ei palstaa valittu hepposin perustein. Harras historian ja paikallisen maaston opiskelija valitsi yhden historioiduimmista palstoista Marcenascossa, Annunzian kylässä. Ratti oli huomannut, että paikkaa oli ylistetty historian kirjoissa sen ”Nebiolium” tarhoistaan.
Ratti lukeutuu ensimmäisiin vanhan koulukunnan miehiin, joka aloitti ns. ”Barolo sodat”. Muutoksen rattaat alkoivat pyöriä 1971, mikä tekeekin illan viinistä mahdollisesti viimeisen vanhan tyylin Marcenascon. Korkki lähti yllättävän helposti likaisesta pullosta vaikkin oli hieman päässyt murenemaan. Viini oli pääsyt samenemaan pahasti kuljetuksen aikana, mutta oli selvästi tummempaa tavaraa kuin Fiascon tastingissä maistetut 1971 Barolot. Tuoksu on erittäin maanläheinen, missä mukana kuivattuja hedelmiä ja tupakkaa. Vinkku oli erinomaisessa vedossa. Hapot olivat edelleen hyvin läsnä ja tanniinejakin löytyi. Marcenasco täytti odotukset eikä tässä voi kuin todeta, että jo toinen ”yksi parhaista” saman illan aikana.
