2012 Vidal-Fleury Côtes du Rhône

Täytyy arvostaa, kun maahantuoja ehdottaa blogin perusteella, että maistuisiko testikappale Vidal-Fleuryn kottaraista ja vielä magnum-koossa. Ei tästä oikeastaan voinut kieltäytyä. Talon tuotanto ei ole itselle kovinkaan tuttua muuta kuin maineen perusteella, joten pullo testiin vaan. Continue reading ”2012 Vidal-Fleury Côtes du Rhône”

Mainokset

1999 Domaine de la Mordorée Châteauneuf-du-Pape Cuvée de la Reine des Bois

Pääsiäisen kunniaksi oli syytä korkkaa jotain parempaa kellarin perukoilta. Olinkin jo pidemmän aikaa vaihtanut viipyileviä katseita Domaine de la Mordoréen Châteauneuf-du-Papen kanssa ja näin, että nyt aika olisi kypsä. Vierailin tilalla 2012 kesällä, joten Mordoréen viinit eivät ole mikään uusi tuttavuus, mutta kypsyneempiin pullotteisiin en ollut törmännyt aikaisemmin. Continue reading ”1999 Domaine de la Mordorée Châteauneuf-du-Pape Cuvée de la Reine des Bois”

Viinibloggareiden illallinen: 2010 Totem Wines Ibizkus

Omaksi viiniksi viinibloggareiden illalliselle valikoitui ibizalainen Totem Wines’n Ibizkus. Voit käydä lukemassa illallisketjun ensimmäisen postauksen Women Men Winen sivuilta, jossa myös illan menu on esiteltynä. Pullo valikoitui mukaan täysin sen omaperäisen alkuperän vuoksi. Viini on tehty 40-60 vuotta vanhojen köynnösten käsin kerätyistä ja valikoiduista rypäleistä.

SAMSUNG CSC

2010 Totem Wines Ibizkus on 100 % Monastrell Ibizan eteläosasta. Viini on hyvin tumman purppuran värinen. Aluksi tuoksussa on erittäin vahvaa kynsilakanpoistoainetta, joka ei kyllä suoraan sanoen miellytä lainkaan. Onneksi se hälvenee, kun viinin antaa istua lasissa. Kynsilakanpoistoaineen takaa nousee tumma marjaisuus, luumua ja mausteisuutta. Paletilla täyteläisessä ja pehmeässä viinissä ei ole pahemmin tanniineja, mutta hyvä hapokkuus ja hennosti lämmittävä 13,5 % alkoholi. Tumma hedelmäisyys jatkuu paletilla. Ei mitenkään liian kompleksinen tapaus, joka jättää pitkän mausteisen jälkimaun. Omasta mielestä toimi erinomaisesti Iberico-possun niskan ja ohraton kanssa.

Seuraavana viininä possun kanssa oli Copatinton herkullinen 2009 Dominio de Pingus ѱ Psi, josta voit lukea täältä.

2011 Château d’Aqueria Lirac

Tiedättekö mitä eroa on punaisella Châteauneuf-du-Papella ja Liracilla? Ei oikeastaan mitään. Maaperät koostuvat molemmilla alueilla kallkikivestä ja hiekkaisesta savesta, jonka pinnan päällä on pyöreitä kiviä (galets). Molempien alueiden viinit ovat useimmiten sekoituksia, joista tyypillisimmin löytyy Grenachia, Syrahia, Mourvèdrea ja Cinsaultia. Kahden alueen väliin mahtuu oikeastaan vain Rhône ja iso kasa euroja. Châteauneuf-du-Papen alueen laajentuessa markkioille pääsee putkahtelemaan täysin Côtes du Rhône -tasoista alle kympin punkkua yli 20 euron hintalapulla. Tässä onkin Liracin vahvuus; laatu on usein hyvää tai erinomaista, mutta hinta on usein alle puolet peruskura-Châteauneuf-du-Papen hinnasta! Vaikka sanotaa, että Lirac on köyhän miehen Papea, niin omasta mielestä se on fiksun miehen Papea!

chateau-aqueria-2011

Alkoon saapui viime kuun lopulla uutuutena Château d’Aqueria Lirac, joka pakotti testaamaan, pitääkö yllä oleva väite paikkansa tämän uutukaisen kohdalla. Alkon kuvaus viinistä kyllä hieman epäilyttää: ”keskitanniininen, karhunvatukkainen, luumuinen”. Olisko sitä taas otettu valikoimiin hieman heikompi esitys kuin mihin alueella on potenttiaalia? Esimerkiksi Alkon valikoimissa on ollut Chateau Segriesin Tavel’n rose, mutta ihme ja kumma ettei heidän ryhdikästä Liracia ole saatu valikoimiin.

2011 Château d’Aqueria Lirac on sekoitus Grenachia (50 %), Syrahia (25 %) ja Mourvèdrea (25 %). Viiniä on kypsytetty kahdeksan kuukautta pienissä ja suurissa tammitynnyreissä. Väriltään tummanpuhuvan viinin tuoksu jatkaa samoilla linjoilla; tuhtia kypsää tummaa luumua, mansikkaa ja hentoa tammea taustalla. Viini on paletilla hyvin suoraviivainen. Kypsä tumma hedelmäisyys jatkuu, mutta runkoa puuttuu. Tanniinit ja hapot ovat lähes mitättömät ja alkoholi puskee läpi, jättäen lämmittävän mausteisen jälkimaun. Suoraviivainen, alkoholinen ja varman päälle tehty. Ei tässä mitään isoja virheitä ole, mutta ei mitään omaperäisyyttäkään – 100 % tusinakamaa. (14,50 € Alko)

Ei tämä nyt suoranaisesti yllättänyt. Uskon, että massoille tämä uppoaa, mutta viininiiloille tämä tuskin uppoaa. Lupaan vielä tänä vuonna hoitaa blogiin vähintään yhden kunnollisen Liracin, joka pesee monet Papet mennen tullen! Olenkin silmäni iskenyt yhteen tiettyyn..

2011 Alta Alella Dolç Mataró

Kesäkuun alussa suuntana oli Espanjan Costa Brava. Periaatteessa tiedossa oli kinkkua, pintxoseja ja cavaa. Vaikka Alta Alella tuottaa erinomaisia cavoja niin tällä kertaa ne eivät noussut tilavisiitin parrasvaloihin.

alta-alella-tilukset

Alta Alella on suhteellisen uusi tulija pienen ja tuntemattomamman Alella DO:n (Denominación de Origen) viinialueella. Alella on yksi Espanjan pienimmistä viinialueista ja on vain kolmasosa enää siitä, mitä se oli 1956, kun Alella DO näki päivänvalon. Kohtaloksi on muodostunut sen välitön sijainti Barcelonan pohjoispuolella, minne miljoonakaupungilla on paineita laajentua kaupungin asukasluvun kasvaessa vieden tilaa viiniviljelyltä. Alta Alellan tilan nykyiset omistajat ottivat sen haltuunsa 1991 ja istuttivat köynnöksiä uudelleen sekä restauroivat talon uuteen uskoon. Perinteisen Pansa Blancan lisäksi tarhoille istuttettiin kansainvälisiä lajikkeita kuten Syrahia ja Chardonnayta, mutta myös Mataróa, jota ei sitten phylloxeran ole tavattu alueella vaikka rypäleen nimeä kantava kaupunki sijaitsee aivan alueen ytimessä. Tilan sijainti on erinomainen – se sijaitsee vain 2 kilometrin päässä Välimerestä ja 17 ha tarhoja on sijoiteltu rinteille 150 ja 400 metrin korkeuteen merenpinnasta, jolloin mereltä tuleva tuuli viilentää rypäleitä kuumina kesäpäivinä.

Tilan kuohuvat olivat herkullisia ja etenkin Pansa Blancasta tehty rutikuiva Cava, mihin ei oltu lisätty lainkaan sulfiitteja puhutteli suuresti, mutta tällä kertaa voiton vei Dolç Mataró. Kyseessä on makea 100 % Matarósta tehty punaviini. Rypäleet on jätetty normaalia pidemmäksi aikaa kypsymään köynnöksiin korkeamman sokerimäärän saamiseksi. Rypäleistä on pyritty irrottamaan mahdollisimman paljon väriä maseroimalla viiniä puoli vuotta terästankeissa ja tänä aikana kuorimassaa on paineltu alas muutamia kertoja päivässä uuttamisen parantamiseksi. Vertailuna normaaleille punaviineille maseraatioaika on viikosta kahteen, ehkä kolme, jos tahdotaan oikein tuhtia tavaraa. Puolen vuoden maseraation jälkeen puristettu mehu siirretään ranskaisiin tammitynnyreihin hetkeksi ennen kuin se pullotetaan ilman filtteröintiä.

alta-alella-dolc-mataro

Ei varmaan tule yllätyksenä, että viini on intensiivinen, valoa läpäisemättömän tumman punainen. Huumava tuoksu saa todella pitkästä aikaan WOW-efektin. Runsas tuoksu tarjoilee tummia marjoja, granaattiomenasiirappia, kukkeita aromeja sekä yrttisyyttä. Todella huumaavaa. Erittäin täyteläinen ja makea viini täyttää sun tummilla marjoilla, lakritsilla ja hennolla minttuisuudella. Pitkän katkeron kirsikkahillomaisen jälkimaun jälkeen iskevät vielä pidemmät pehmeät tanniinit. Todella omaperäinen viini, mutta hyvin uskollinen rypäleelle.

Loppujen lopuksi päässä ei liiku kuin, että olipa harvinaisen hurja tapaus: aluksi sitä luulee, että ollaan vintage port’n kimpussa, mutta lopussa ei tule lainkaan alkoholin poltetta ja samalla tanniinit ja hedelmäisyys nousevat esiin.

Dolç Matarón parhaita kavereita ovat suklaiset jälkiruuat. Tai ainakin näin on yhdessä maailman parhaista ravintoloista nähty; viini on paritettu Fat Duckissa The ’BFG’ (Black Forest Gateau) –annoksen kanssa. Veikkaan, ettei BFG:n valmistus menisi kuin Strömsössä vaikka Heston opastaakin sen teossa, joten tätä lähdetään nauttimaan ihan perus suklaafondantin ja kirsikkahillokkeen kanssa.

the-bfg

The BFG @ Fat Duck © Toni Aikasalo

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑