Sunnuntaisetit

Hyvä, että viikonlopun rapujuhlista oli selvitty kotiin, kun illaksi oli jo sovittu pienimuotoiset korjaussarjat muutaman vanhemman viinin ja hyvän ruuan parissa. Vaikka sohvalla löhööminen ja pizzan mussuttaminen on myös ihan kelpo tyyli viikonlopusta selviämiseen, ei tämän kertainen dinneri jäänyt lainkaan huonommaksi – päinvastoin!

sunnuntaisetit

Ilta korkattiin käyntiin 1990 Champagne Dufour Brut Nature’lla. Kuvasta selvinnee, että kyseessä on rutikuiva Blanc de Blancs ja dégorgement on tehty vasta 20 vuoden pullokypsytyksen jälkeen. Yleisesti Brut Naturet eivät parane ajan saatossa, koska sulavaan kypsymiseen tarvitaan sokeria hiivasakan poiston jälkeen. Mitä pidempään sitä on kypsytetty ennen hiivasakan poistoa, sitä täyteläisempi maku siihen kehittyy.  Riippumatta siitä kuinka vanha tai hieno samppanja on kyseessä, niin ilman sokeria sen upeus ja eleganttius jää varjoon eikä pidempiaikainen varastointi ole oikein mahdollista.

Vaikkakin Brut Nature ei ole aivan oma lempityylini niin tällä kertaa joutui nöyrtymään – ehdottomasti yksi parhaista samppanjoista mitä olen koskaan maistanut. Kultaisen samppiksen kuplat olivat pieniä. Tuoksussa oli hyvin hienostuneita kypsän samppanjan aromeita; hiivaa, pähkinäisyyttä, keitettyä omenaa, paahteisuutta ja mineraalisuuta. Kermainen, hento mousse. Samppiksen runsas hedelmäisyys huijasi maistajaa eikä vaikuttanut niin rutikuivalta kuin Brut Naturen pitäisi olla. Kerrassaan herkullinen. En ole pääsyt maistamaan Bollinger R.D. Extra Brut’a, mutta kun niiden keskihinnat pyörivät vajaassa 200 eurossa niin ei tarvisekaan – Dufour oli lähtenyt reilulla 40 eurolla Champagnesta.

Haudutetulle vasikan kyljelle oli valikoitunut klassisen Barolo-tuottajan Renato Rattin 1970 Marcenasco. Renato tunnetuimpiin saavutuksiin kuuluu Barolon aluiden parhaimpien tarhojen kartoittaminen 1960-luvulla. Hän myös oli ahkera Langhen jalojen rypäleiden historian tutkija sekä tuottelias kirjailija. Kun hän ryhtyi tekemään viiniä ei palstaa valittu hepposin perustein. Harras historian ja paikallisen maaston opiskelija valitsi yhden historioiduimmista palstoista Marcenascossa, Annunzian kylässä.  Ratti oli huomannut, että paikkaa oli ylistetty historian kirjoissa sen ”Nebiolium” tarhoistaan.

Ratti lukeutuu ensimmäisiin vanhan koulukunnan miehiin, joka aloitti ns. ”Barolo sodat”. Muutoksen rattaat alkoivat pyöriä 1971, mikä tekeekin illan viinistä mahdollisesti viimeisen vanhan tyylin Marcenascon. Korkki lähti yllättävän helposti likaisesta pullosta vaikkin oli hieman päässyt murenemaan. Viini oli pääsyt samenemaan pahasti kuljetuksen aikana, mutta oli selvästi tummempaa tavaraa kuin Fiascon tastingissä maistetut 1971 Barolot. Tuoksu on erittäin maanläheinen, missä mukana kuivattuja hedelmiä ja tupakkaa. Vinkku oli erinomaisessa vedossa. Hapot olivat edelleen hyvin läsnä ja tanniinejakin löytyi. Marcenasco täytti odotukset eikä tässä voi kuin todeta, että jo toinen ”yksi parhaista” saman illan aikana.

Mainokset

2006 Les Crêtes Coteau La Tour

Valle d’Aostan viinit ovat kiven alla. Italian pienin – niin tuotannollisesti kuin pinta-alaltaan – viinintuotantoalue sijaitsee Piemontesta pohjoiseen, aivan Alppien juurella. Aostanlaakson viinitarhat ovat Euroopan korkeimmalla sijaitsevia ja usein vielä hyvinkin jyrkillä rinteillä, minne koneilla ei ole asiaa, joten sadot kerätään käsin.

les-cretes-syrah

Les Crêtes 25 hehtaarin viljelyksillään on suurin yksityisessä omistuksessa oleva viinitalo Aostanlaaksossa. Toiminta on laitettu alulle 1955 ja tuotanto pyörii noin reilun 200 000 pullon vuositahdissa, joten ei kovinkaan suuresta toiminnasta ei ole kyse. Viinejä löytyy laidasta laitaan ja Decanter jopa antanut kultaisen mitalin Les Crêtesin Fuminille ja Petite Arvinille. Tällä kerta ei juoda mitaliviinejä vaan ehkä jo pieneksi suosikikseni noussutta Syrahia.

Yhden tarhan Coteau La Tour on satapinnanen Syrah ja osoittautui hyvinkin tyypilliseksi pohjoisessa kasvaneeksi Syrahiksi. Intensiivisessä tuoksussa aistii alussa freesiä tummaa marjaa, kevyttä mausteisuutta sekä hentoa tammen tuomaa pähkinäisyyttä, mutta parin tunnin seisottaminen dekantterissa toi Syrahin todellisen luonteen esiin: vadelmaa ja mustapippuria. Pitkä ja täyteläinen maku, missä tummat marjat ja mausteet ovat hyvin läsnä, saavat lisäryhtiä erittäin pirteästä hapokkuudesta ja kypsistä tanniineista. Muistuttaa kovasti Pohjois-Rhonen viinejä, kuitenkin ilman niiden eläimellisyyttä ja lihaisuutta.

Erittäin raikas ja herkullinen kokonaisuus, joka ehdottomasti sopii hyvän salamin tai mahdollisesti ragùn kaveriksi. Pullo lähtee Superioresta kohtuulliseen 20 euron hintaan.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑