NV Jacques Lassaigne Vignes de Montgueux Blanc de Blancs Extra Brut

Viikonloppuna tuli korkattua taas yksi erittäin mielenkiintoinen pientuottaja-samppis. Jacques Lassaignen vajaan 5 hehtaarin tarhait sijaitsevat Montgueux’ssa, aivan Troyesin kupeessa. Kalkkikivisellä kukkulalla olevia tarhoja pidetään Auben alueen parhaimpina. Emmanuel Lassaigne – Jacques’n poika – on ollut jo vuodesta 1999 puikoissa ja vienyt tuotantoa kohti naturaalimpaa suuntaa. Hän lisää minimaalisesti rikkiä puristusvaiheessa, mutta tämän jälkeen ei enää lainkaan. Jokaisesta pullosta hän myös poistaa hiivasakan (dégorgement) käsin ilman jäädytystä, joka on erittäin harvinaista nykypäivänä Champagnessa. Tekniikka on sen verran hyvin hallussa, ettei pulloihin tarvitse lisätä viiniä, rikkiä tai sokeria hiivasakan poiston jälkeen. Tsekkaa vielä video tekstin lopusta! Continue reading ”NV Jacques Lassaigne Vignes de Montgueux Blanc de Blancs Extra Brut”

Mainokset

NV Champagne Pascal Doquet Premiers Crus de la Côte des Blancs Brut Nature

Samppanjaa keskellä viikkoa ja kylmintä talvea? Vieläpä pienten RM-talojen tuotokosia. No miksipä ei. Pascal Doquet on pieni tuottaja. Hänen omistamat vajaat 9 hehtaaria löytyvät kolmesta eri kylästä: Vertus, Vitry-le-François ja Le Mesnil-sur-Oger. Viimeisen kylän kaikki tarhat ovat saaneet Grand Cru luokituksen ja on varmasti näistä kuuluisin Krug’n kulttisamppanjan Clos du Mesnil’n ansiosta. Talo sijatsee siis Côte des Blancs’n alueella, joten pääasiassa tuotanto Blanc de Blancs’a, lukuunottamatta yhtä roseta. Käyminen tapahtuu viilihiivojen avulla ja tammetuskin on maltillista.

doquet-1er-cru-blanc-de-blancs

NV Champagne Pascal Doquet Premiers Crus de la Côte des Blancs Brut Nature on 100% Chardonnay. Vaalean kellertävä väri ja pienet kuplat. Aromaattinen ja runsas tuoksu tarjoilee sitrusta, lempeää tuoretta leipää ja herkkää kukkaisuutta. Kuivassa ja pirteässä maussa erottuu sitrusta, inkivääriä ja hentoa paahteisuutta. Vaikka samppanjaan ei ole jäänyt lainkaan sokeria, niin se ei maistu niin kuivalle kuin Brut Naturet yleensä runsaan ja kypsän hedelmäisyytensä ansiosta. Pehmeä mousse, napakka hapokkuus ja paahteisen sitruksinen jälkimaku. Tämä onnistuu olemaan raikas ja leveä saman aikaisesti. Hyvin omalaatuinen ja erittäin hieno Brut Nature. Vasta muutamia maistaneena lukeutuu talon persoonallinen ja puhdas tyyli omiin suosikkeihin. (n. 30€ Cave des Sacres)

Sunnuntaisetit

Hyvä, että viikonlopun rapujuhlista oli selvitty kotiin, kun illaksi oli jo sovittu pienimuotoiset korjaussarjat muutaman vanhemman viinin ja hyvän ruuan parissa. Vaikka sohvalla löhööminen ja pizzan mussuttaminen on myös ihan kelpo tyyli viikonlopusta selviämiseen, ei tämän kertainen dinneri jäänyt lainkaan huonommaksi – päinvastoin!

sunnuntaisetit

Ilta korkattiin käyntiin 1990 Champagne Dufour Brut Nature’lla. Kuvasta selvinnee, että kyseessä on rutikuiva Blanc de Blancs ja dégorgement on tehty vasta 20 vuoden pullokypsytyksen jälkeen. Yleisesti Brut Naturet eivät parane ajan saatossa, koska sulavaan kypsymiseen tarvitaan sokeria hiivasakan poiston jälkeen. Mitä pidempään sitä on kypsytetty ennen hiivasakan poistoa, sitä täyteläisempi maku siihen kehittyy.  Riippumatta siitä kuinka vanha tai hieno samppanja on kyseessä, niin ilman sokeria sen upeus ja eleganttius jää varjoon eikä pidempiaikainen varastointi ole oikein mahdollista.

Vaikkakin Brut Nature ei ole aivan oma lempityylini niin tällä kertaa joutui nöyrtymään – ehdottomasti yksi parhaista samppanjoista mitä olen koskaan maistanut. Kultaisen samppiksen kuplat olivat pieniä. Tuoksussa oli hyvin hienostuneita kypsän samppanjan aromeita; hiivaa, pähkinäisyyttä, keitettyä omenaa, paahteisuutta ja mineraalisuuta. Kermainen, hento mousse. Samppiksen runsas hedelmäisyys huijasi maistajaa eikä vaikuttanut niin rutikuivalta kuin Brut Naturen pitäisi olla. Kerrassaan herkullinen. En ole pääsyt maistamaan Bollinger R.D. Extra Brut’a, mutta kun niiden keskihinnat pyörivät vajaassa 200 eurossa niin ei tarvisekaan – Dufour oli lähtenyt reilulla 40 eurolla Champagnesta.

Haudutetulle vasikan kyljelle oli valikoitunut klassisen Barolo-tuottajan Renato Rattin 1970 Marcenasco. Renato tunnetuimpiin saavutuksiin kuuluu Barolon aluiden parhaimpien tarhojen kartoittaminen 1960-luvulla. Hän myös oli ahkera Langhen jalojen rypäleiden historian tutkija sekä tuottelias kirjailija. Kun hän ryhtyi tekemään viiniä ei palstaa valittu hepposin perustein. Harras historian ja paikallisen maaston opiskelija valitsi yhden historioiduimmista palstoista Marcenascossa, Annunzian kylässä.  Ratti oli huomannut, että paikkaa oli ylistetty historian kirjoissa sen ”Nebiolium” tarhoistaan.

Ratti lukeutuu ensimmäisiin vanhan koulukunnan miehiin, joka aloitti ns. ”Barolo sodat”. Muutoksen rattaat alkoivat pyöriä 1971, mikä tekeekin illan viinistä mahdollisesti viimeisen vanhan tyylin Marcenascon. Korkki lähti yllättävän helposti likaisesta pullosta vaikkin oli hieman päässyt murenemaan. Viini oli pääsyt samenemaan pahasti kuljetuksen aikana, mutta oli selvästi tummempaa tavaraa kuin Fiascon tastingissä maistetut 1971 Barolot. Tuoksu on erittäin maanläheinen, missä mukana kuivattuja hedelmiä ja tupakkaa. Vinkku oli erinomaisessa vedossa. Hapot olivat edelleen hyvin läsnä ja tanniinejakin löytyi. Marcenasco täytti odotukset eikä tässä voi kuin todeta, että jo toinen ”yksi parhaista” saman illan aikana.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑