Pohjois-Rhône 2017: 2013 Domaine Marsanne Saint-Joseph

Dard & Ribon vierailun jälkeen kävimme toistamiseen lounastamassa Le Mangevinsissä. Tällä kertaa olimme jo ennakkoon päättäneet lounaspullon – Domaine Marsannen Saint-Joseph. Olimme lähettäneet tällekin tilalle pyynnön vierailusta, mutta turhaan. Le Mangevinsin Vincent osasi kertoa, että kyseessä on siinä määrin vanhan koulukunnan tila, että hyvä jos edes tietävät mikä sähköposti on. Tilan maine Pierre Gononin kilpailijana alueen parhaan tuottajan tittelistä oli meillä hyvin tiedossa, joten Vincent, pullo Marsannea, kiitos. Continue reading ”Pohjois-Rhône 2017: 2013 Domaine Marsanne Saint-Joseph”

Mainokset

Pohjois-Rhône 2017: Le Mangevins ja 2011 Marc Sorrel Hermitage Le Gréal

Yann Chaven viinitilalla vierailun jälkeen lounastimme Tain l’Hermitagen kaupungissa. Ennen lounasta ehdimme kuitenkin hyvin piipahtaa kaupungin maineikkaassa viinikaupassa, La Compagnie de l’Hermitage -viinikaupassa. Puotia jo yli 30 vuotta pitänyt Georges Lelektsoglou on melkoinen persoona, enkä kuvailisi häntä ainakaan liian asiakaspalvelualttiiksi. Tosin hänen kauppansa valikoima ja tietämyksensä alueen viineistä on vailla vertaa. Continue reading ”Pohjois-Rhône 2017: Le Mangevins ja 2011 Marc Sorrel Hermitage Le Gréal”

2011 Travaglini Gattinara

2015 syksyllä Pullon henki -blogin Katri ja Heikki keksivät mainion idean viinibloggareiden yhteispostauksesta. Idea on ollut sen verran hyvä, että myös olutblogit nappasivat siitä kiinni ja ovat tehneet kaiketi useamman yhteispostauksen kuin viinibloggarit. Nyt otetaan kaulaa hieman kiinni. Idea on siis seuraava: kaikki halukkaat viinibloggarit maistavat saman Alkon viinin ja kirjoittavat siitä omanlaisensa kuvauksen ja arvion. Continue reading ”2011 Travaglini Gattinara”

Vuoden viimeinen tasting

Vuoden viimeisenä tastinginä pidimme jo lähes perinteisen joulun välipäivien tastingin Ranska Roadtrip 2011 -reissun poppoolla. Kilometrejä kertyi reissun aikana useampi tuhat ja pullojakin useita kymmeniä matkustajaa kohden. Reissussa emme ostaneet vain itsellemme pulloja vaan myös yhteisiä pulloja, joita nauttisimme tilaisuuden tullen kotiin palattuamme. Vielä viisi vuotta reissun jälkeen meillä on varastossa muutama puteli. Yksi näistä on heti ensimmäiseltä tilalta hankittu 2002 Marcel Deiss Altenberg de Bergheim Riesling Grand Cru. Continue reading ”Vuoden viimeinen tasting”

2001 La Rioja Alta Gran Reserva 904

Meidän taloudessa on kesällä kovassa huudossa vain muutama vuosi sitten markettien hyllyille saapuneet Iberico-porsaan secreto ja presa. Molemmat palat ovat rasvaisia ja maultaan niin intensiivisiä, ettei ole uskoa kuinka syntysen hyvää possu voi olla. Käsiin oli pakko saada presaa, jota ei meinannut oikein löytyä, kunnes – kiitos Familian erinomaisen some-asiakaspalvelun – vihdoin löytyi kauppa mistä sitä sai. Presa on rasvainen, intensiivisen makuinen sekä se on hyvä jättää pinkiksi, joten viiniltä vaadittaisiin hyvää runkoa ja maun syvyyttä. Hetken pähkäiltyä ruuan alashuuhtojaksi valikoitui 2001 La Rioja Alta Gran Reserva 904.

Continue reading ”2001 La Rioja Alta Gran Reserva 904”

Viinit Bo Ssämille – 2012 Bernard-Massard Auxerrois & 2012 Wittmann Scheurebe

Luxemburgilaisten viinien ”kirjoa” edustaa Suomessa vain yksi tuottaja – Bernard-Massard. Varmaan suurin osa tunnistaa tuottajan kuohuviineistä, mutta osaamista löytyy myös valkoviinien saralta. En ollut aikaisemmin maistanut Auxerrois-rypälettä enkä tosissaan luxemburgilaista valkkaria, joten odotukset olivat hyvin pitkälti nollassa.

bernard-massard-auxerrois

Viime heinäkuussa en olut kuullutkaan sakslaisesta Rieslingin ja Silvanerin risteytyksestä, Scheurebestä, kunnes viime kesän Saksan-reissulla sitä  kaadettiin lasiin heti ensimmäisessä paikassa. Hyvinkin aromaattisesta rypäleestä valmistetaan useimmiten makeita viinejä, mutta Wittmannin tilalta mukaan tarttui mukaan puteli kuivaa Scheurebeä.

2012 Bernard-Massard Auxerrois Blanc Grand Premier Cru Côtes de Grevenmacher tulee Luxemburgin itäosasta, aivan kivenheiton päästä Trieristä ja muista Moselin huippupaikoista. Tuoksu on raikas, suoraviivainen ja kypsä, mistä voi erottaa kukkaisuutta, sitrusta ja päärynää. Puolikuiva viini on pehmeä ja avoin, maku myötäilee tuoksua. Hyvinkin helposti kulauteltava, jättäen sitrus-yrtti-hässäkkämäisen raikkaan jälkimaun. Mukava uusi tuttavuus! (13,50€ Alko)

2012 Wittmann Scheurebe Trocken tulee Westhofenista, Rheinhessenistä. Tuoksu muistuttaa hyvinkin paljon Gewürztramineria – trooppisia hedelmiä, hunajaa ja kypsää omenaa. Tuoksu on erittäin intensiivinen ja huumaava. Kuiva paletti on hieman happaman puoleinen, mistä erottaa kirpeää omenaa, karviaista ja greippiä. Pontevat hapot ja hyvä hedelmäisyys tuovat viinille vahvan rungon. Samoin tämä yllätti positiivisesti, jota täytyy hankkia lisää. (12€ Gourmondo)

Viinit valikoituivat illanistujaisiin, jossa pääosassa oli Momofukun kuuluisa Bo Ssäm. Ylikypsän possun kanssa viinit olivat täysin nappivalinnat. Raikas hedelmäisyys ja hyvät hapot raikastivat suun uutta suupalaa varten kunnes tuli ähky. Suosittelen testaamaan!

El Celler de Can Roca

Kesän alun Espanjan reissun kohokohta ei ollut aikaisemmin mainittu Alta Alella vaan Gironan ja koko Katalonian ylpeyden aihe – el Celler de Can Roca! Kun kesän reissukohde oli varmistunut vuoden vaihteessa, varasin saman tien pöydän seurueellemme sillä hetkellä maailman toiseksi parhaasta ravintolasta. Tanskalainen Noma oli hallinnut kaksi vuotta peräkkäin ykköspaikkaa, kunnes (mahdollisesti) huhtikuinen vatsatautiepisodi tiputti sen kakkoseksi ja Rocan veljesten ravintola nousi ensimmäistä kertaa ykkössijalle. Reilu vuoden takainen Noma-visiitti on vielä edelleen hyvin mielessä, joten on melkoinen tuuri päästä jo toistamiseen kokemaan, mitä maailman parhaalla ravintolalla on tarjota.

02

Ravintola ei ole mikään uusi ilmestys maailman parhaiden ravintoloiden listalla. Se on keikkunut jo Top 50:ssä kahdeksan vuotta, joista 2011 ja 2012 se oli kakkosena heti Noman jälkeen. Perheomisteinen Can Roca on tarjoillut katalonialaista ja modernia espanjalaista ruokaa jo vuodesta 1986. Taustalla häärivät kolme veljestä, joista vanhin Joan on keittiömestari, Joseph toimii sommelierina ja nuorin Jordi vastaa puolestaan jälkiruuista.

03

Tunnelma saapuessamme oli erittäin rauhallinen ja hillitty. Istuimme pöydässä kuin olisimme ensimmäistä kertaa ravintolassa ja ihmettelisimme mitä seuraavaksi tapahtuu. Pöydät olivat katettu hyvin yksinkertaisesti; kolme kiveä keskellä pöytää. Tunnelma lämpeni, kun pöydät alkoivat täyttyä ja hälinä kasvoi pikku hiljaa.

04

El Cellar de Can Rocan yksi erikoispiirre on lähes äänettömät ja huomaamattomat tarjoilijat. Hovimestarin kertoessa meille illan kuvioista, oli pöytään ilmestynyt kaikille lasilliset cavaa. Spektaakkeli alkoi.

Ennen kuin päästiin virallisen klassikkomenun kimppuun, keittiöstä kannettiin toinen toistaan upeampia kulinaarinisia taidonnäytteitä. Pöytään asetettiin paperinen maapallo..

05

.. josta paljastui viisi pientä suupalaa edustaen eri maiden keittiöitä; Japani, Peru, Meksiko, Marokko ja Kiina.

06

Maapalloa seurasi oliivipuu-bonsai, josta jokainen sai poimia karamellisoitua oliiveja. Uskomaton yhdistelmä makeaa, suolaista ja rapeaa – oliivit olivat nimittäin täytetty anjoviksilla.

07

Kolmantena amusena oli rapeaa rapua; taskuravuista, katkaravuista ja merilevästä valmistettu lastu. Rapea sipsi suli suuhun, jättäen merellisen ja suolasen maun.

08

Tätä seurasi herkkusienimunakas, muttei siinä normaalissa muodossaan vaan lusikan päällä. ”Munakas” poksahti suuhun ja kermainen ja täyteläinen maku oli juuri sitä mitä sen odottikin olevan.

09

Valkoinen tryffelibriossi oli omia ehdottomia suosikkeja. Ei pelkästään se pehmeä taivaallinen koostumus vaan myös briossin sisällä ollut tryffelikreemi räjäytti tajunnan.

Vaikea uskoa, että emme olleet vielä edes päässeet itse menun kimppuun.

10

Ensimmäinen ruokalaji yhdisteli taidokkaasti taas makeaa ja suolaista. Talon klassikko – omena timbaali, hanhen maksaa ja vaniljakreemiä. Ensimmäinen suullinen veti jokaisen ruokailija hiljaiseksi. Muutama taisi liikuttuakin hieman. Täydellinen makujen harmonia. Ei ihme, että annos kuuluu talon klassikoiden joukkoon.

10w

Viiniksi oli valittu Bodegas Bentomiz’n Ariyana Seco 2011. Kuiva, raikas ja aromikas Moscatel de Alejandria Malgasta.

11

Ankan maksaa seurasi kolmen merellisen annoksen suora: ensimmäisenä tarjoiltiin kalmari parmentier savustetun paprikan ja kalmariliemen kanssa. Kaukana kumisesta kalmarista. Kevyttä ja helppoa pureskeltavaa, erittäin intensiivinen.

Magnumista kaadettii laseihin Bodegas Valdesil Valdeorras Pedrouzos 2007. Godellosta valmistettu kuiva valkoinen Galiciasta, joka toimii täydellisesti merenelävien kanssa. Elegantti, runsas, jossa mukana sitrusta, päärynää ja kukkaisuutta.

12

Seuraavan ruokalaji olikin klassikko: merianturaa oliiviöljyssä vihreän oliivin, pinjansiemenen, appelsiinin, bergamotin ja fenkolin kanssa. Täydellisesti grillattu kala sai uusia ulottuvuuksia siirtyessä yhdestä mausta toiseen. Espanjalaisia makuja parhaimmillaan.

12w

Kaveriksi tarjoiltiin lähialueen Penedesistä tulevan Can Ràfols dels Caus El Rocallís. Valmistettu Incrocio Manzoni -lajikkeesta, joka on italialainen Pinot Blancin ja Rieslingin risteytys. Hunajaan taittuva väri, intensiivinen omenainen tuoksu, hapokas ja hieman kitkerä jälkimaku. Erinomainen balanssi.

13

Viimeinen meriteemainen ruokalaji oli keltajuovamulloa, kalalientä, peruna gnocchia, appelsiinia, kirveliä ja sahramia. Kevyt kala sai seurakseen erittäin voimakkaan soosin, johon oli käytetty kalan ruotoja. Mieleen tuli edellisenä kesänä Marseillessa nautittu bouillabbaisse.

13w

Keltajuovamullon seuraksi tarjoiltiin illan mielenkiintoisin tapaus. Punaviini Ibizalta. En ollut tiennytkään, että saarella valmistetaan viiniä, mutta tämä Monastrel-lajikeviini toimi erinomaisesti kalan kanssa. Vaikka ruokana oli vaaleaa kalaa niin sen voimakas kastike pärjäsi hyvin punaviinin rinnalla. Pehmeä, täyteläinen ja tasapainoinen paketti.

14

Vihdoin lihaa! Iberian juottopossua, melonia, appelsiinia ja punajuurta. Pitkään sous videssä haudutettua possua, kunnes ennen tarjoilua laitettu erittäin kuumaan uuniin nahan rapeuttamiseksi. Melonista ja punajuuresta tehdyt raikkaat lisukkeet leikkasivat taivaallisen possun rasvaisuutta. Anthony Bourdain varmaan tappaisi tämän vuoksi.

14w

Possun kaveriksi oli valikoitunut punainen hieman Gironan pohjoispuolelta tuleva Terra Remotan Camino 2010. Viini on sekoite Syrahia, Grenachea, Cabernet Sauvignonia ja Tempranilloa. Silkkiset tanniinit, hillomaista punaista hedelmää, tammea ja raikas hapokkuus. Kuin sekoitus Burgundia ja modernia Riojaa – samaa mitä talokin edustaa; ranskalaiset omistajat Espanjan maaperällä.

15

Rasvaisen possun jälkeen kaipasi jotain freesiä ja sitähän Can Roca tarjoili, ensimmäisenä jälkkärinä oli sitruunapilvi. Sitruunaa oli käytetty kompottiin, sokerileivokseen ja granitaan, jonka lisäksi mukana oli bergamontkreemiä ja madeleine-jäätelöä. Paras jälkiruoka mitä olin suuhuni laittanut.

15w

Vielä, kun kyytipojaksi kaadettiin erittäin hapokas ja sopivan makea Weingut Emrich-Schonleberin Monzinger Halenberg Riesling Spätlese niin täydellisempää jälkiruokaa ei olisi voinut kuvitella. Hillomainen sitruksinen Rieslingin aromi raikkaalla hapokkuudella sointui täydellisesti luoden sitruunaisia unelmia.

16x

Menun viimeisenä oli huikea maitojälkiruoka: maitokarammelia, lampaanmaitojäätelöä, lampaanmaitoleipäjuustovaahtoa, lampaanmaitojogurttia ja maitopilvi. Harvinaisen hankala kuvailtava komponenttien määrän takia, mutta tämä lukeutuu klassikoihin ja syystäkin.

16w

Maitojälkkärin seuraksi tarjoiltiin kuivatuista Xarrel-lo rypäleistä tehty jälkiruokaviini Sicus Dolç Meliterrani 2010. Taas kerran upea kombo!

17

Kahveja odotellessa viereen kärrättiin villi-vonkamainen petit four –kärry täynnä täytekeksejä, madeleineja, vaahtokarkkeja, tryffeleitä, suklaaleivoksia, sokeroituja hedelmiä ja macaroneja. Ihan kuin edelliset jälkkärit eivät olisi olleet tyydyttäneet makean nälkää tarpeeksi.

18

Viineistä vielä pakkoa mainita, että olin erittäin mielissäni kuinka Can Rocassa viinimenu oli suunniteltu. Ensinnäkin kaikki paitsi yksi viini oli espanjalaisia. Jokainen viini oli selvästi erittäin tarkkaan mietitty jokaisen ruuan mukaan ja sopi kuin nyrkki silmään. Toiseksi viineinä ei tarjottu mitään varmoja vaihtoehtoja vaan erikoisia pienten tuottajien viinejä alueilta mistä ei välttämättä olisi luullut tulevan niin erinomaista tavaraa, kuten esimerkiksi Ibizalta.

21

Upean illallisen kruunasi visiitti ravintolan vaatimattomaan 60 000 pullon kellariin sekä yhteiskuvaan jälkiruokamestari Jordin kanssa. En keksi kyllä mitään mistä voisi El Celler de Can Rocaa moittia. Ruoka oli ehdottomasti parasta mitä olen saanut, viinit paritettu täydellisesti, tunnelma ravintolassa oli upea, palvelu oli sekä nopeaa, että huomaamatonta. Pienimmätkin asiat oli huomioitu viimeisen päälle, kuten vesi ja sen tarjoilu. Jokaiselle tarjottiin kolme eri vaihtoehtoa; lähdevesi, hiilihapotettu tai paikallista Vihcy Catalania. Lasi ei päässyt kertaakaan tyhjentymään, kun hiipivät tarjoilijat kävivät täyttämässä jokaiselle oikeaa laatua lasiin.

Hintaa tälle unohtumattomalle elämykselle tuli alle 200€ per henki, joka on esimerkiksi alle puolet siitä, mitä Nomassa saa maksaa täydestä menusta viineineen. Jos mielii päästä Can Rocaan syömään, on syytä olla ajoissa liikenteessä, koska kesällä kun varasi pöydän kahdelle, sen sai 14 kuukauden päähän.

Gardaa, Maremmaa, Rhônea ja loraus porttia.

Jyrki Tsutsunen vieraillessaan ViiniTV:ssä totesi jakson lopppuun: ”Mitä parempaa voi olla kuin hyvät frendit, hyvä safka ja hyvä viini? ”. Tätä filosofiaa noudattaa myös Rypäleistä viis ja sai vieraakseen muutaman janoisen ystävän.

Kunhan kovimpaan janoon oli saatu kumottua jokseekin mitään sanomaton, mutta kivan raikas Vouvray’n Tête de Cuvée Brut, pöytään tarjoiltiin pestorisottoa ja kahta eri valkoista Garda-järven seuduilta. Cantina di Custosan Pinot Grigio Garda oli suoraan flashback teinivuosille. Todella äkäinen isku perry-siideriä. Tätä kun nuuhki tuli vaan mieleen kamat esanssisiiderit, mitä on joskus väkipakolla nielemään humalanhakuisena kun kaikki muu oli loppu. Maku seurasi hajua, mutta sitrusten aromit ja raikas hapokkuus pelasti tämän keittiön lavuaarilta. Etenkin risoton seuralaisena tältä olisi toivonut hieman enemmän hapokkuuta,  jotta se ei olisi jäänyt niin kovasti rasvaisen risoton jalkoihin. Continue reading ”Gardaa, Maremmaa, Rhônea ja loraus porttia.”

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑