Vuoden viimeinen tasting

Vuoden viimeisenä tastinginä pidimme jo lähes perinteisen joulun välipäivien tastingin Ranska Roadtrip 2011 -reissun poppoolla. Kilometrejä kertyi reissun aikana useampi tuhat ja pullojakin useita kymmeniä matkustajaa kohden. Reissussa emme ostaneet vain itsellemme pulloja vaan myös yhteisiä pulloja, joita nauttisimme tilaisuuden tullen kotiin palattuamme. Vielä viisi vuotta reissun jälkeen meillä on varastossa muutama puteli. Yksi näistä on heti ensimmäiseltä tilalta hankittu 2002 Marcel Deiss Altenberg de Bergheim Riesling Grand Cru. Continue reading ”Vuoden viimeinen tasting”

Mainokset

1994 Domaine Armand Rousseau Père et Fils Gevrey-Chambertin

Kolme vuotta sitten eBayssa sattui osumaan naaman eteen sumeahko kuva tutun näköisestä pullosta, jota myytiin Gefrey-Chambertinin punaviininä vuodelta 1994. Mielenkiinto heräsi ja pienen tutkimisen jäljeen kävikin ilmi, että nyt on tarjolla jotain todella ainutlaatuista tavaraa. Tällä kertaa myyjälle oli sattunut pieni kirjoitusvirhe myynti-ilmoitusta laatiessa eikä kuvassakaan ollut kehumista, joten todennäköisyys oli, että kaikki mahdolliset ostajahalukkaat eivät löytäisi paikalle. Kyseessä oli Bugundin ehkä yhden parhaimman tuottajan Armand Rousseau’n kyläviini vuodelta 1994. Continue reading ”1994 Domaine Armand Rousseau Père et Fils Gevrey-Chambertin”

Lopez de Heredia -tasting

Viime aikoina on flunssa painanut päälle, mutta kuitenkin muutama viikko sitten onnistuimme muutaman viininiilon – mm. Copatinton Teemun, Elämän pienet ilot Ilben sekä Mr #todayivebeenmostlydrinking Tonin – kanssa järjestämään eeppisen Lopez de Heredia -tastingin, missä päätähtenä olivat 1960-luvun punaiset Gran Reservat. Illan kattaukseen oltii kaivettu osallistujien kellareista valkoiset 1993 Viña Gravonia ja 1999 Viña Tondonia Blanco Reserva sekä punaiset 1961, 1964 ja 1985 Viña Tondonia Gran Reserva ja yleisesti huippuvuoden 1981 Viña Tondonia Reserva. Continue reading ”Lopez de Heredia -tasting”

2001 La Rioja Alta Gran Reserva 904

Meidän taloudessa on kesällä kovassa huudossa vain muutama vuosi sitten markettien hyllyille saapuneet Iberico-porsaan secreto ja presa. Molemmat palat ovat rasvaisia ja maultaan niin intensiivisiä, ettei ole uskoa kuinka syntysen hyvää possu voi olla. Käsiin oli pakko saada presaa, jota ei meinannut oikein löytyä, kunnes – kiitos Familian erinomaisen some-asiakaspalvelun – vihdoin löytyi kauppa mistä sitä sai. Presa on rasvainen, intensiivisen makuinen sekä se on hyvä jättää pinkiksi, joten viiniltä vaadittaisiin hyvää runkoa ja maun syvyyttä. Hetken pähkäiltyä ruuan alashuuhtojaksi valikoitui 2001 La Rioja Alta Gran Reserva 904.

Continue reading ”2001 La Rioja Alta Gran Reserva 904”

1999 Domaine de la Mordorée Châteauneuf-du-Pape Cuvée de la Reine des Bois

Pääsiäisen kunniaksi oli syytä korkkaa jotain parempaa kellarin perukoilta. Olinkin jo pidemmän aikaa vaihtanut viipyileviä katseita Domaine de la Mordoréen Châteauneuf-du-Papen kanssa ja näin, että nyt aika olisi kypsä. Vierailin tilalla 2012 kesällä, joten Mordoréen viinit eivät ole mikään uusi tuttavuus, mutta kypsyneempiin pullotteisiin en ollut törmännyt aikaisemmin. Continue reading ”1999 Domaine de la Mordorée Châteauneuf-du-Pape Cuvée de la Reine des Bois”

1988 Faiveley Clos de Vougeot

Muutama viikonloppu sitten oli tarkoitus korkata jotain vähän kypsempää ja hienompaa, joten valinta osui vuoden 1988 Faiveley’n Clos de Vougeot’iin. Vaikka talo onkin yksi Burgundin isoimmista, on se myös yksi parhaista. Kuten aiemmin on tullut mainittua,  alueen laadun ja tyylien vaihtelun takia on syytä valita pullo ensisijaisesti tuottajan mukaan, sitten vasta apellaation. Faiveleyn tuotanto klassista ja erittäin taidokasta – Burgundia parhaimmillaan ja siihen vielä Grand Cru -tason tarha, niin mikä voisi mennä pieleen? Continue reading ”1988 Faiveley Clos de Vougeot”

1999 Domaine Ramonet Montrachet Grand Cru

Joitakin kesiä sitten, kun ajelimme pitkin Burgundin Route des Grand Crus’ta, pysähdyimme lounaalle Montrachetin kiviaitaukselle fiilistelemään ja miettimään pääseemmeköhän koskaan maistamaan edessä siintävän tarhan myyttistä nektaria. Matkalla osui kohdalle muitakin samaan kastiin laskettavia tarhoja, kuten mm. Romanée-Conti tai La Tâche. Usein myös odotukset nousevat aivan käsittämättömän korkeiksi tälläisten viinien kohdalla. En varmasti ole ainoa, joka on kuolannut näiden legendaaristen viinien etikettejä sekä kuvauksia ja pohtinut millaista olisi päästä maistamaan niitä. Jos omasta takaa ei löydy ylimääräistä 1000 euroa, niin legendaarisimpien tarhojen viinit saavat jäädä vain märiksi päiväuniksi. Kysymys kuuluukin, voiko tälläinen viini lunastaa kaikki ne odotukset, mitä sille on ladattu vuosien aikana?

montrachet

Montrachetin kahdeksan hehtaarin grand cru –tarha jaukautuu kahden Burgundin kylän, Puligny-Montrachetin ja Chassagne-Montrachetin alueille. Tarha on keskellä Mont Rachet -kukkulaa, lievästi viettävässä rinteessä ja tämän tarhan viinit ovat maailman kalleimpien ja harvinaisimpien joukossa, eikä tätä täydellisemmäksi Chardonnay’n pitäisi päästä. Burgundin punaisten kohdalla voidaan kinastella tuottaako Romanée-Conti’n, Musigny’n vai peräti Chambertin’n tarha parhaimman punaisen burgundin, mutta valkoisissa yksi jyrää muut – Montrachet. Ja kun vielä kyseessä on Domaine Ramonet, niin ollaan jännän äärellä. Heidän 1996 Montrachet löytyy Decanterin ’100 Wines to Try before you Die’-listalta mm. 1947 Château Cheval-Blanc’n, 1985 Sassicai’an ja muiden legendojen ohella.

ramonet-montrachet

1999 Domaine Ramonet Montrachet Grand Cru on aivan uskomaton viini. Syvän kullan keltainen väri. Erittäin runsas tuoksu tarjoilee huikean moniulotteisia kypsän sitruksen, kukkaisuuden ja tammen nyanssien aromeja. Mikään ei dominoi vaan kaikki ovat harmoniassa keskenään. Vaikka viini on täysin kuiva, se kuitenkin maistuu hieman makealle runsaan kypsän hedelmäisyytensä, suuren viskositeetin ja tammen tuomien aromien ansiosta. Suussa myös hennon öljyinen, erittäin runsas ja voimakas. Maku myötäilee tuoksua ja sen kompleksisuus, eleganttius ja hienostuneisuus lähes mykistävät juojan. Viini jättää minuutteja kestävän kypsän sitruksisen ja mausteisen jälkimaun. Joskus päiväunet käyvät toteen.

Tignanello x 10

Kun oma viiniharrastus lähti rullaamaan joitakin vuosia sitten, oli pääpaino Italiassa ja etenkin Toscanassa. Eipä tule siis yllätyksenä, että olen siitä lähtien nostanut Antinorin Tignanellon klassikkoviinien liigaan.

Viiniä on kehuttu ympäri maailmaa ja eilen tarjoutui mahdollisuus päästä maistamaan onko viini hehkutuksen arvoinen, kun pöytään katettiin kymmenen eri vuosikertaa vuosilta 1990–2008. Kun vielä lukaisee Viinijanon erinomaisen tekstin kulttiviinin taustoista, niin saa pienen käsityksen millainen kattaus oli kyseessä.

villa-antinori

Ilta aloitettiin kuitenkin Villa Antinori Chianti Classico Riservoilla. Villa Antinori muuttui 2000-luvun alussa Chianti Classicosta IGT:ksi, kun Piero Antinori halusi käyttää valmistuksessa viinin laatua parantavia kansainvälisiä lajikkeita enemmän kuin Chiantin laatuluokituksessa oli sallittua. 1990, 1973 ja 1962 pullotteet olivat vielä upeassa iskussa. 1990 ja 1973 viinien värien välillä oli lähes mahdotonta huomata eroa, eikä 1964 ollut sekään paljoa haaleampi. Hienosti kypsyneitä, robusteja kypsiä Chianti Classicoita, missä tammi toi herkullista toffeeta ja mausteisuutta kypsän hedelmäisyyden rinnalle.

Oma käsitys Tignanellosta oli vain yhdessä maistelumukillisessa parin vuoden takaisilta Viinimessuilta, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Ensimmäisessä ryhmässä pysyttiin 2000-luvulla. 2008, 2004 ja 2001 edustivat kattauksen nuorinta päätä, joka hyvin avasi nuoren Tignan sielunelämää; isoa tummaa marjaisuutta, hyvin integroitunutta tammea, vaniljaa ja mausteita. Paletilla kosiskeleva, täyteläinen, voimakas ja ryhdikäs. Tanniinit olivat voimakkaat, mutta eivät kiristele liialti. 2001 kohdalla oli havaittavissa hentoja kypsyneen Sangiovesen aromeja.

tignanello

Toisessa erässä olivat vuorossa 1998, 1997 ja 1996. Odotukset olivat korkealla huippuvuoden 1997 kohdalla, joka oli päässyt korkkiintumaan. Muut kaksi olivat ottaneet askeleen enemmän kohti kypsyneitä aromeja. Tuoksussa oli havaittavissa tummaa kypsää kirsikkaa, maata, tupakkaa. Pehmeä ja elegantti suussa, joka jättää kypsän hedelmäisen ja hennon suklaisen jälkimaun.

Viimeisinä laseihin kaadettiin 1995, 1994, 1993 ja 1990. Vuoden ’94 pullo oli jostain ottanut nokkiinsa ja oli huomattavan sulkeutunut, mutta kaikki viimeisen kaadon viinit olivat muuten hyvin samankaltaisia. Taas aistittavissa astetta kypsempää hedelmää, maamaisuutta, lyijykynää ja tupakkaa – mieleen tulee kypsä Bordeaux. Suussa erittäin miellyttäviä ja pehmeitä.

Tuhti supertoscanalainen tarjoaa jo nuorena melkoisen pakkauksen hedelmää, mausteisuutta ja kypsiä tanniineja vaikka sen tarjoama potentiaali pääsee huippuunsa reilun kymmenen vuoden ikäisenä ja pysyy siellä vielä toiset kymmenen vuotta. Korkkausajankohta riippuu täysin siitä mistä itse pitää – haluaako primääriä hedelmää ja vai hakeeko kypsyneempiä ja robusteja viboja. Huonosta viinistä ei kyllä tosiaankaan ollut kyse – ymmärrän kyllä miksi tätä on hehkutettu, mutta 70 euron hintaan en kyllä lähde näitä hamstraamaan.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑