2012 Planeta Cerasuolo di Vittoria ’Dorilli’

Joulun alla tuli tilailtua isompikin kasa italialaisia vinkkuja joulupöytään. Niistä näin ohimmennen pakko mainita, että suomalaisten jouluherkkujen kanssa ehdottomasti parhaiten toimivat Etna Biancot ja Rossot, mutta ei niistä sen enempää. Muiden pullojen lomassa saapui Planetan kiillotettu versio heidän Cerasuolo di Vittoriastaan. Cerasuolo di Vittoria on aikaisemminkin vilahtanut blogissa, kuten myös tuottaja Planeta. Planetan perus Cerasuolo on kerännyt muutamilta bloggareilta kehuja ja vielä kun Gambero Rosso antanut viinille täydet Tre Bicchieri, niin odotukset olivat suht’ korkealla.

2012 Planeta Cerasuolo di Vittoria ’Dorilli’ on sekoitus Nero d’Avolaa (70 %) ja Frappatoa (30 %). Viiniä on kypsytetty 10 kuukautta 500 litran vanhoissa tammiastoissa, joten ei ole pelkoa, että Cerasuolo di Vittorioille tyypillisia aromeja oltaisiin poljettu tammen alle. Kirkkaan rubiininen väri taittuu hieman violettiin. Tuoksu on raikas ja eloisa. Nenään tulee kypsää tummaa kirsikkaa, mansikkaa, puolukkaa ja kukkaisuutta. Keskitäytetläinen, freesi viini, jossa hyvä hapokkuus ja lempeät tanniinit. Erinomaisessa balassissa hedelmäisyys ja rakenne. Tätä pystyy kulauttelemaan vaivattomasti pullollisen ilman ruokaakin. Pitäisi vielä maistaa talon perus Cerasuolo, että tietäisi onko tämä 4 euron edestä parempi. Hinta/laatu-suhde ja dokabilitetti tässä jokatapauksessa on kunnossa. (14,50€ Superiore)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: