Kuten kaikki tietävät, niin viinaralli sen kun vain kiihtyy. Juuri eilen Iltalehti uutisoi THL:n uusimpia lukuja verkkosivuillaan. Ravintoloilla menee entistä huonommin, kun kotiin jäädään nauttimaan nestemäisiä tuliaisia. Tällä menolla ennusteaan, että ravintola-alalta lähtee reilu 500, jopa 1000 työpaikkaa tulevaisuudessa.
Paul Hickman (kuvassa), Groteskin ravintoloitsija, on päättänyt ottaa järeät keinot käyttöön. Hän on päättäneet kokeilla radikaalia lääkettä, jolla tämä laskusuhdanne saataisiin käännettyä taas nousuun. Kaikille listan viineille tulee kiinteä 20 euron kate, mikä tarkoittaa etenkin arvokkaampien viinien kohdalla jopa kolminumeroista leikkausta, jonka tarkoituksena on tehdä kalliimpien ja siten myös laadukkaampien viinien juomisesta ravintolassa uudella tavalla houkuttelevampaa. Omaan korvaan tämä kuulostaa melkein liiankin hyvälle ollakseen totta.
Listalta löytyy poimintoina esimerkiksi upea supertoscanalainen Tenuta dell’Ornellaia Le Volte reippaasti alle 40 eurolla. Pelkästään Alkossa siitä saa pulittaa lähemmäs 25 euroa, jos sitä on sattumoisin otettu hyllyyn. Yleensä tämän tasoiset ja hintaiset viinit olen itse joutunut lähes suosiolla ohittamaan, kun hinta on useimmiten alkanut kahdeksikolla. Nyt vihdoin on mahdollista mennä ravintolaan ilman, että on ennakkoon syynännyt viinilistan läpi ja etsinyt sieltä pienimmän kertoimen omaavan viinin – hommasta on tehty läpinäkyvää. Tämä jos jokin houkuttelee lähtemään nauttimaan ammattilaisen tekemää safkaa ja tilaamaan pullon juuri sitä viiniä mitä silloin tuppaa tekemään mieli, eikä valita sitä listan halvinta bulkkia. Tätä, jos jotain, on kaivattu! Itse ainakin meinaan ottaa Viinipirun haasteesta kopin ja mennä nauttimaan pullollisen Le Voltea vuoden kokin safkojen saattelemana hymyssä suin.
Vastaa